Muistan jokaisen kerran kun katsoit minua suoraan silmiin. Näin sen hullun kiillon silmissäsi minkä olin tottunut joka kerta näkemään. Tartuit minua käsistä. Löit kerran. Löit toisen. Pääsin onneksi karkuun. Mutta muistan vieläkin ne sanat "mie siut tapan."
Ja jälleen teeskenneltiin onnelista perhettä, niinkuin ei mitään. Kunnes seuraava myrsky koitti. Tartuit kurkkuuni kiinni, kuristit. Näin sen meidän terävimmän veitsen joka meillä oli. Se oli oikeassa kädessäsi. Nostit sen lähelle leukaani. Silloin todella pelkäsin kuolemaa. Itkin, huusin, potkin, raivosin.
Jäljelle jäi mustelmat, henkiset arvet, jotka ovat arkoja, eivätkä koskaan parane.
En enää koskaan luota kehenkään täysin.
Mutta koskaan en pyytänyt sinulta anteeksi.
Isä, anna anteeksi. <3
R.I.P <3
22.12.1960-18.10.2009
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti