Huomenna polven magneettitutkimus. Torstaina erikoistuva lääkäri. Pelottaa, mistä lie joku lääkärikammo tullu.
Mietin tuossa kun puhuttiin jannen kanssa reilu viikko sitte miun masennuksesta. Janski oli sitä mieltä että hyvä että oon myöntäny sen että miulla on ongelmia. Mutta se että masennus ei välttämättä oo kadonnu mihinkää, se on tavallaan vaan tukahdutettu, eli toisin sanoen mie en välttämättä kauheeta kolhasua elämässä tartte kun se tulee uudestaa... En haluu käydä samaa rumbaa läpi enään. Ammatiapua hakemaan?
Ei, en uskalla.
Jos mie puran masennuksen syitä näin, siis kirjottamalla niin auttaako se? Ei voi tietää.
Myönnän, mie piilotan miun masennusta sen mikä kykenen. Ja se ahdistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti