Kävin taas isän haudalla. Ei läheskään ollu niin koetteleva reissu kun viimeks. Myönnän että itkin mutten läheskään niin vuolaasti kuin viimeksi. Ehkä olen askeleen lähempänä anteeksi antoa, sekä itselle että isälle.
Ei rakkaimmastaan kukaan pysty luopumaan.
Ei, vaikka tietää jos oven sulkee takanaan
voi kaikki kuitenkin silloin olla paremmin.
Ja ehkä tämän laulun vielä silloin laulaa saan.
Kun katseet kertoo, on aika luovuttaa.
Se tekee kipeää, jos sen vielä ymmärtää.
Yö - Parrasvalot
Meni vaikeeks kirjottaminen taas.
Kieltämättä tekisin mitä vaan että saisin kuulla iskän äänen vielä. Saisin kuulla niitä hauskoja juttuja. Niin. Hyvähän se nyt on puhua tästäkin.
Ai että vihaan itteäni tän takia...
Tie on tuskallinen, vaarallinen,
jos kuulla en ääntäsi saa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti